|
Tervetuloa!
Olet eksynyt jostain syystä yksityisten koirieni, Bambin, Durin ja Fannin sivuille. Huomautan tässä nyt aivan ensimmäiseksi, että kaikki koirat ovat virtuaalisia. Sehän tarkoittaa sitä, että niitä ei oikeassa elämässä ole olemassakaan, vaan ainoastaan täällä netissä. Kuvissa esiintyvät oikeat koirat, mutta ne eivät liity mitenkään niille keksittyyn virtuaalirooliin.Koirat asuvat kanssani vanhalla, mutta kauniilla maatilalla Hiisijärven rannalla. Kaikki kolme koiraa ovat minulle todella rakkaita perheenjäseniä ja elävät talossa kuin tavalliset kotikoirat, vaikka kilpailevatkin paljon. Maatilalla elää heidän lisäkseen kaksi hevosta, lampaita ja muutama ulkokissa, joiden kanssa karvatassut tulevat mainiosti toimeen. Bambi, Duri ja Fanni pääsevät lenkkien lisäksi milloin tahansa kulkemaan sisään ja ulos aidatulle pihamaalle. Koirat löytääkin useimmiten pihalta leikkimästä ja ulkoilemasta. Bambi, viralliselta nimeltään Meia-noite Bom Dia, on rodultaan bordercollie. Tyttö tuli taloon pienenä pentuna ja on sopeutunut mainiosti maalaiselämään. Bambi on ottanut vahtikoiran roolin ja auttaa mielellään lampaiden (ja kanojen) paimentamisessa. Luonteeltaan hän on energinen, kiltti ja iloinen, ja tulee mainiosti toimeen kaikkien kanssa. Bambi hakee vaihtelua rauhalliseen maalaiselämään käymällä aktiivisesti kilpailemassa. Neitonen käy näyttelyissä, tottelevaisuuskoulutuksessa, koiratanssissa, vesipelastuksessa, agilityssä ja flyballissa. Harjoittelu vie (Bambin iloksi) myös paljon aikaa, joten Bambin elämä on erittäin vauhdikasta. Duri, viralliselta nimeltään Natha's Dustin, on rodultaan basenji. Duri muutti Hiisijärvelle asumaan vasta aikuisena, mutta on oppinut maalaiselämän tyyliin opettajanaan paras ystävänsä Bambi. Basenjipoika ei ulkonäöltään helposti sopeudu maalaismaisemaan, mutta luonteeltaan täydellisesti. Vaikka basenjit ovat useimmiten energisiä ja aina menossa, Durin luonteessa on hyvin voimakkaana laiskuus ja omien etujen ja mukavuuden tavoittelu. Poika harrastaa kuitenkin agilityä, johon riittää energiaa ja hän käy myös usein näyttelykehissä. Ystävänsä Bambin vanavedessä on myös ajauduttu kokeilemaan koiratanssia ja tottelevaisuuskoulutusta. Fanni, viralliselta nimeltään WolfTame's Dancing Devil, on rodultaan pitkäkarvainen collie. Fanni muutti uuteen kotiinsa Hiisijärvelle heti luovutusiässä ja on hänkin oppinut nopeasti elämään monenlaisten eläinten keskellä suurella maatilalla. Luonteeltaan Fanni on todella energinen, iloinen ja utelias, joten viihtyy maalla todella mainiosti. Sen lempipuuhiin kuuluu kanojen ja kissojen "paimentaminen" ja jaloissa tiellä oleminen. Fanni harrastaa monia lajeja aktiivisesti, kuten paimennusta, agilitya, flyballia, koiratanssia, palveluskoiralajeja ja tottelevaisuuskoulutusta. Fanni kiertää myös näyttelykehiä menestyksekkäästi. Lisää tietoa koirista saa niiden omilta sivuilta ja toiminta-linkistä näet meneillään olevat kisat ja syntyneet pentueet. Olen erittäin iloinen, että eksyit tai tulit tarkoituksella sivuillemme ja toivon, että jatkat tutkimista pitkän alkupuheenkin jälkeen! Milzu - milzu0@gmail.com |