![]()
Kuvan © Dantos, kuvassa oikeasti Dantos Juno
Fannin ollessa vielä pieni karvamytty, siitä huomasi selkeästi sen pääluonteenpiirteet. Tyttö oli utelias kuin mikä ja sen löysi aina milloin mistäkin kolosta. Fanni oli välillä todella rasittava, koska se oli niin energinen ja jaksoi mennä viipottaa silloinkin kun leikkikaverin Bambi ja Duri olivat väsähtäneet. Tyttö sain nimen Fanni vaikka se ei liitykkään viralliseen nimeen mitenkään, mutta mielestäni nimi vain sopi mahtavasti sen innokkaaseen ja uteliaaseen luonteeseen. Fanni ei ole koskaan ollut missään suhteessa ujo, vaan päinvastoin sitä joutuu hieman toppuuttelemaan uusien tuttavuuksien kanssa. Fanni tulee parhaiten toimeen Bambin kanssa, koska Bambi otti heti jonkinmoisen äidin osan heti Fannin tullessa taloon. Duri hieman paheksui tytön vauhdikasta, äänekästä ja menevää tyyliä. Duri oli myös alussa hiukan kateellinen Fannille sen joka paikassa saamasta huomiosta. Vaikka Fanni ei mitenkään vaadi olla huomion keskipisteenä, sen huoneeseen tulemista ei voi olla huomaamatta ja jotenkin sen läsnäolo vaatii huomion. Sillä on ihmeellinen vaikutus. Nykyään olen keskittynyt siihen, että kaikki kolme saavat varmasti yhtä paljon huomiota. Nuorineiti Fanni on hyvin itsevarma ja hieman omapäinenkin, eikä koulutuksesta aina tule yhtään mitään. Sillä on hyviä ja huonoja päiviä, mutta yrittää useimmiten parhaansa. Fannin kanssa harrastetaan päälajeina paimennusta ja palveluskoiralajeista etsintää ja jälkeä. Tyttönen suorastaan rakastaa kiitää pellolla paimentamassa, saadessaan purkaa energiaansa ja haukkua niin paljon kuin sielu sietää. Palveluskoiralajit halusin mukaan siksi, että ne parantavat tytön keskittymiskykyä, neidillä kun on taipumuksena olla aikamoinen rämäpää. Agilityakin harrastetaan, vaikka harvoin Fanni siinä pääsee loistamaan. Se kuitenkin nauttii vauhdista, vaikka virheitä tuleekin. Fanni käy myös näyttelyissä, vaikka onkin keskittynyt käyttölajeihin. Kehässä sillä on aina hieman vaikeuksia keskittyä kaikkien muiden koirien läsnäollessa, joten häntä pyörii luonnollisesti ympyrää ja kuono ei pysy paikallaan. Tyttö kuitenkin osaa aina hurmata tuomarit kirkkaiden silmiensä suloisella tuijotuksella ja nätillä käyttäytymisellä.
SUKUTAULU
u. WolfTame's Dancing Da Capo om. Mor & Chok u. WolfTame's Dancing Boy om. Cimma n. WolfTame's Dancing Diamond om. Tintta |